Tunneresonanssi ja perstuntuma, osa 1

Hän vilkaisi minuun, huomasi katseeni ja pisti puhelimen pois. Kaikki jatkui entisellään -mutta jokin oli muuttunut. 

Mitä ihmettä on tunneresonanssi ilmiönä? Tässä blogisarjassa tutkimme, mitä voimme oppia johtamisesta ja vuorovaikutuksesta hevosilta. 

Salillinen esimiehiä ja -naisia istui rennosti ryhmissä, kun juttelin rauhallisella äänellä käyttäytymisen muodostumisesta. Vaikka sali oli suuri ja porukkaa viitisenkymmentä, ääntä ei tarvinnut korottaa. Päin vastoin, panin merkille miten kiinnostuneena ja tyytyväisenä moni nojasi eteenpäin. Kuten aina valmennuksissa, olin pyytänyt porukkaa laittamaan kännykät ja läppärit reppuihinsa, pois pöydiltä viemästä huomiota. Läsnäolon tuntu oli käsinkosketeltavaa. Välillä joku heitti hyväntahtoisesti jotain väliin ja salillinen naurahti ihanassa hyrisevässä synkroniassa. 

Sivusilmällä pistin merkille, miten joku -sanotaan häntä vaikka Pentiksi – salin perällä vilkaisi salanpäiten kännykkäänsä. Muut eivät kiinnittäneet asiaan huomiota, mutta huomasin Pentin kurtistavan kulmiaan viestiään lukiessa. Hän vilkaisi minuun, huomasi katseeni ja pisti puhelimen pois. Kaikki jatkui entisellään -mutta jokin oli muuttunut. 

Pentin asento oli jännittynyt ja vaikka hän katsoi minuun, tuntui, kuin hän olisi katsellut seinää takanani. Jatkoin valmennusta koko ajan, mutta pidin tilannetta silmällä. Pian Pentin lähellä olevat alkoivat kutvuilemaan penkeillään. Heidän keskittymisensä rikkoontui; he alkoivat liikahdella, vilkuilla ympärilleen, pyöritellä hartioitaan. Kohta seuraavat ja taas seuraavat osoittivat levottomuuden merkkejä. Kuin aalto levottomuus levisi eteenpäin kohti eturiviä -takaa päin eteen. Vedin pelin poikki, korotin ääntäni ja ehdotin taukoa. 

Menin Pentin luo ja katsoin häntä kysyvästi. ”Onko kaikki okei? ” ”Kamalia uutisia”, hän myönsi huokaisten. ”Kiitos tauosta ja anteeksi, mun pitää nyt ottaa tää puhelu.”

Kerroin tässä tapahtumasta muutamia vuosia sitten. Tapahtuma jäi lähtemättömästi mieleeni ja jäin pohtimaan, mitä himputtia oikein juuri tapahtui? Tuolloin minulla ei ollut vielä sanoja ilmiölle, mutta se pisti minut tutkimaan, lukemaan ja kaivautumaan todella paljon teknistä johtamista syvemmälle.  Todistin nimittäin juuri tietoisesti ensimmäistä kertaa ilmiötä, joka kuitenkin on hienovaraisuudessaan yleinen, jokapäiväinen –ja vallan usein tiedostamaton. 

Kerron vielä toisen tarinan, hiukan erilaisen tällä kertaa.Olin ratsastamassa tammallani rauhallisella metsätiellä. Kävelimme hiljalleen, nautiskellen leppoisasta kevätsäästä. Talitintti lauloi, hongat humisivat hiljaa -saattoi melkein kuulla, kuinka lumi sulaa. Aistin hevosen rytmikkään liikkeen allani, mukauduin sen hengitykseen. Olimme kuin yhtä, yksi olento. 

Millisekunnissa hevonen säpsähti, otti askeleen sivuun ja jähmettyi. Täsmälleen säikähdyksen hetkellä kehoni läpi kulki kuin sähkövirta; varoittava tunne iski minua palleaan ennen kuin ehdin tietoisesti havaita tai tehdä yhtään mitään. Sydämet jyskyttäen seisoimme -yhä yhtenä kappaleena- keskellä tietä, kunnes tietoinen mieleni ehti mukaan ja havaitsin teerikukon kankaalla vähän matkaa tiestä. Kun mieleni ehti mukaan, havaitsin ”vaaran” olleen pelkkä säikähdys ja kehoni rentoutui. Aloin pidentää uloshengitystäni ja tunsin, miten hevoseni rentoutui allani. Se henkäisi niinikään pitkään ulospäin ja lähti jatkamaan rauhallista kävelyään pitäen toisella korvallaan kuitenkin tuon rauhanhäiritsijän tarkkailun alla. 

Meillä kaikilla on näitä kokemuksia, jos pysähdymme hetkeksi pohtimaan. Millaisia sinulle tulee mieleen?

 

Tunneresonanssi

Eläimet aistivat meidän ihmisten tunteet ja intentiot jo matkan päästä. Hevonen esimerkiksi aistii henkilön sisäisen tunnetilan jo tallin pihalla autosta noustessa paitsi sydämen sykkeestä ja lihasjännityksestä, myös tunnetilan resonoinnin kautta. Tähänkin blogisarjaan innoittajanani toiminut Kelly-tammani on kyllä mainio opettaja tässäkin asiassa; jos menen tallille ajatukset seikkaillen siellä ja täällä, ei-läsnäolevana, hän kääntyy ympäri ja sanoo häntä heilahtaen moikkamoi, häviten suuren pihattotarhan metsikköön. Kun taas menen paikalle ajatus tässä hetkessä ja rentona, tulee Kelly vastaan iloisesti höristen. Eläimissä on se mahtava ominaisuus, että ne eivät esitä iloista naamaa, jos sisällä myllertää. 

Nykyelämä ja -maailma suosii logiikkaa, järkeä ja tietoista yli tunteen, intuition ja kehollisen. Kuitenkin myös me ihmiset olemme alkujamme laumaotuksina erittäin tarkasti ja hienovaraisesti ohjelmoituja tulkitsemaan juuri kehollisia ja non-verbaalisia eli sanattomia viestejä. Tutkijoiden mukaan viestinnästämme leijonanosa -jopa 80-90% on non-verbaalista. Viestit siirtyvät siis hienovaraisina kehollisina viesteinä (ilmeet, eleet, hengityksen rytmi, lihasjännitys) sekä suoraan ennen mielen mukaantuloa tunneresonanssina

 

Wikipedian määritelmä resonanssista on seuraava: Resonanssi eli myötävärähtely on fysiikan ilmiö. Värähtelykykyinen systeemi on resonanssissa, kun siihen vaikuttaa ulkopuolinen voima, jonka vaihtelun taajuus on sama tai lähes sama kuin järjestelmän ominaisvärähtelytaajuus. Voiman voi aiheuttaa esimerkiksi toinen värähtelevä kappale, sähkökenttä tai magneettikenttä. Resonanssi voimistaa värähtelyn erityisen suureksi.

Juuri tunneresonanssi oli kyseessä, kun salin perältä lähti levottomuuden aalto leviämään valmennukseen osallistujien keskuudessa. Juuri tunneresonanssista oli kyse, kun aisteiltaan monta kertaa minua tarkempi tammani säikähti -ja sama säikähdyksen väristys kulki minun lävitseni.  

Mistä ihmeestä on kysymys? Miten tämä mihinkään mitenkään kuuluu? Ilmiön tarkastelu jatkuu blogin seuraavassa jaksossa, sitä ennen sinulle pohdittavaa -ja ehkä jotain oivallettavaa:

Pohdittavaksi: 

  1. Tunnistatko tilanteita, jossa sinulle on tullut epämääräinen tunne ”kuin puskista” jonkun henkilön seurassa? Tunne, jonka seurauksena saatat olla levoton tai kokea hankaluuksia luottaa toiseen?
  2. Entä positiivisessa mielessä? Tunnistatko tilanteita, jossa oma levoton olosi on käsittämättömällä tavalla rauhoittunut jonkun henkilön läsnäolon vaikutuksesta. 
  3. Kun menet tilanteeseen, millaista tunnetta ja intentiota lähetät itse eteenpäin?

 
Tämä kirjoitus on osa blogisarjaa, jossa tutkin, mitä oppeja voimme saada johtamiseen ja vuorovaikutukseen hevosilta. 

©2020 Kohisevankoski | All Rights Reserved

Join the Club

lorem ipsum apolotus captures denimetus apparatus