Seikkailu on alkanut!

 
Minulla on visio maailmasta, jossa ihmiset elävät ja päättävät sisäisistä vahvuuksistaan ja rohkeudestaan käsin. He uskaltavat tehdä oman näköisiään valintoja, rakentaa elämää ja ennennäkemättömiä elinkeinoja. Uudistua itse ja uudistaa siten maailmaa. Uskon, että jokaisella meillä on merkitystä ja että muutos lähtee yksilöistä ja heidän muodostamistaan yhteisöistä. Lähde mukaani tutkimaan ja rakentamaan! 

Näitä ja monia muita tiukkoja kysymyksiä olen saanut pohtia ensin itse ja sittemmin asiakkaideni kanssa matkani varrella. Seikkailuni ihmismieleen otti ensi askeleensa noin kuusi vuotta sitten kouluttautuessani ensin life coachiksi, sitten master- ja bisnescoachiksi kansainvälisen World Coaching Organizationin riveissä. Sen jälkeen olen saanut valmentaa satoja yrittäjiä ja esimiehiä, ihmisiä, johtajia; sankareita ja sankarittaria kukin omalla tavallaan.

Työurani tausta tähän saakka on ollut liiketoimintakonsultoinnissa ja johtamisen kehittämisessä. Olen koulutukseltani diplomi-insinööri ja innovaatiojohtamisen väitöskirjatutkija sekä osallistavan kehittämisen asiantuntija. Olen suorittanut, tavoitellut, menestynyt, saanut aikaan, ollut tärkeä ja tehokas. Elämä on kuitenkin onneksi viisaasti jalostanut ja pehmentänyt: olen myös paljon muuta. Olen intohimoinen luontoseikkailija ja hortoilija. Rakastan haahuilua metsässä. Uskonkin vahvasti kokemusteni ja tieteen perusteella luontoäidin elvyttäviin voimiin ja hyödynnän niitä tietoisesti sekä omassa elämässäni että työssäni. Olen itsekin äiti ja puoliso. Eläimiä talouteemme on siunaantunut kolmen koiran ja yhden hevosen verran. Säännöllisen luontoaltistuksen lisäksi ystävät, jatkuva oppiminen ja jooga ovat tärkeitä tukipilareita polkuni varrella.

Ihmismieli on loputtoman mielenkiintoinen. Olen saanut oppia, miten statuksesta huolimatta meillä jokaisella on epävarmuutemme ja lukkomme -mutta ennen kaikkea miten meillä aivan jokaisella on ainutlaatuiset sisäiset voimamme ja vahvuutemme. Elämä on vaan tuonut päällemme ehkä muutaman kerroksen liikaa: stressiä, painetta, muutaman epäonnistuneen elämänmuutoksen tai vähättelyn, riittämättömyyden kokemuksen. Nuo sisäiset voimat ovat meissä joskus niin piilossa, että tarvitsemme hiukan johdattelua päästäksemme takaisin niiden luo, löytääksemme taas itsemme. Vaan kun voimat löytyvät, ei mikään ole entisellään. Voimistaan ja rohkeudestaan käsin elävä ihminen kukoistaa, kantaa aktiivisesti roolinsa oman elämänsä ohjaksissa ja elää merkityksellistä elämää yhteisönsä jäsenenä. Ei kulkemastaan polusta huolimatta, vaan juuri sen ansiosta.

Jokainen askel polullani on tuonut myös minut kohti tätä pistettä, jossa olen nyt. Ja tästä se seikkailu vasta alkaakin!

Perustin uuden vuosikymmenen ensimmäisen päivän kunniaksi oman yrityksen. Yrityksen nimi on Kohisevankoski, ja sen kautta rakennan visioni mukaista maailmaa omalta osaltani mind coachingin, julkaisujen ja työkalujen sekä erilaisten valmennusten kautta yksin ja yhdessä kanssavalmentajien kera. Kokeillen, tunnustellen jaan osaamistani ja tavoitteeni on tuottaa arvoa niille ihmisille, jotka sitä kulloisellakin hetkellä tarvitsevat.
 
Yrittäjätaipaleellani Kohisevankoski on sarjassaan tavallaan jo kolmas; Onnistamo Oy aloitti sarjan yritysten ympäristövastuukonsultoinnin saralla, Talentree Oy:n osakkaana ja riveissä olen saanut paiskia monipuolisesti hommia yritysten ja johtamisen kehittämisen eteen ja nyt Kohisevankoski palaa kohti inhimillistä ihmistä ja luonnon elvyttäviä voimia. Tästä se taas lähtee kehkeytymään, uuden kosken kuohut ja suvanteet. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

©2020 Kohisevankoski | All Rights Reserved

Join the Club

lorem ipsum apolotus captures denimetus apparatus