Uudistuminen ja laajentuminen
Työn suorituspaineet, tavoitteet ja esim laskutuspaineet ovat niin kovat, että ei siinä elämässä ole aikaa uudistua tai kehittyä aidosti. Siinä suoritetaan, selvitään ja haetaan tietoa vain akuuttiin tarpeeseen.
Oravanpyöräilyn ruuhkavuodet kokeneena - ja etenkin elämänmuutoksen siitä elämästä tehneenä - on helppo tarkastella asiaa tällä hetkellä ns. hiukan ulkopuolellta. Yllä oleva havainto nousee esiin jatkuvasti keskusteluissa asiakkaiden ja nykyisten kollegoiden kanssa.
Tunnistatko ilmiön ja ajatuksen?
Samaan aikaan maailma muuttuu sellaista vauhtia, että uudistuminen itse asiassa alkaa nousta akuutiksi tarpeeksi. Mutta miten? Aito uudistuminen ja muutos kun vaativat aikaa, muhittelua ja sen tunnustelua, mikä todella on se oma suunta. Kestävä, yli ajan kantava -ja samalla aina kasvun ja uuden uudistumisen mahdollistava. Mahdollisuuksiahan meillä on vaikka millä mitalla (vaikkakin, siinä oravanpyörässä juostessaan mahdollisuudet viuhuvat ohi niin kovaa vauhtia, ettei niitä oikein ehdi näkemään), mutta suuri osa niistä kertoo tarinaa ulkopuolelta tulevien oletettujen odotuksien täyttämisestä oman arvopohjaisen elämän tai sydämen toiveiden sijaan.
"Ärsyttää, kun en pysty tähän. Kun emme pysty tähän edes yhdessä. Tulen oikeasti vihaiseksi, kun ajattelen, miten adhockia elämämme ja johtamisemme on." Näin totesi eräs valmennettavamme Valmentavan johtajan ja Työyhteisöcoachin Mastercoach-valmennuksessa, jonka pidimme kollegani Hanna Kumpulaisen kanssa eräälle johtajaporukalle. Ajatus, oivallus ja tunnetila kiteyttivät oivallisesti johtamisen tämänhetkisen perusproblematiikan.
Valmentautumisen tarpeellisuudesta
Valmentautuminen onkin yksi hyvä keino uudistumiseen ja sen tutkailuun, miten omaa elämänkatsomustaan, ajatteluaan ja osaamistaan voisi laajentaa. Kokemuksen laajentama mieli kun ei koskaan enää palaa entiselleen. Mietipä vaikka ketä tahansa huippu-urheilijaa: eivät he valmentaudu siksi, että olisivat aloittelijoita tai eivät osaisi jo paljon asioita valitsemastaan lajista itse. Ei, he valmentautuvat siksi, että he ovat sitoutuneita jatkuvaan kehittymiseen, uudistumiseen, tavoitteidensa eteen työskentelyyn -olivat ne tavoitteet sitten miten kaukana tahansa. Parhaimmat -legendaarisimmat -uudistuvat itse ja uudistavat lajia. Jos aina käy samoja valmennuksia kuin muut, tai ainakin samoilta aihealueilta kuin aina ennenkin, muutokset itsessä ovat korkeintaan semanttisia, hienosäätöä. Uudistumisen ajatuksella itsensä viihdyttelyä enemmänkin kuin todellista uudistumista. Todellinen uudistuminen alkaa oman itsen ja ajattelun laajentamisesta kulloisenkin normiston ulkopuolelle. Se alkaa, kun vastaa "Kyllä" elämälle pelkän uran ja työn sijaan.
Oma valmentajanpolkuni ottaa taas uuden askeleen
Valmentajat eivät myöskään ole valmiita, kaikki- tai edes osatietäviä ja omaa vastauksia kaikkeen. Kaikkea muuta! Valmentajat ovat ehkä keskeneräisimpiä ikinä! Tai ainakin heidän tulisi tämä itsessään erityisen tarkasti tunnistaa.
Aloitin itse valmentajanurani lasten sählykerhon vetäjänä 15-vuotiaana. Sen jälkeen toimin agilityssä kisaavien ja tavoitteellisten ryhmän valmentajana päälle parikymppiseksi samalla, kun kisasin lajissa itse SM-tasolla. Vuonna 2012 lähdin coach-polulle, jonka jälkeen olen toiminut henkilökohtaisena valmentajana kymmenille johtajille ja esimiehille -ja johtamisen ryhmävalmentajana sadoille. Olen kouluttautunut jatkuvasti, hakenut laajentumista ja haastanut ajatteluani, kulkenut polulla eteenpäin niin arjessa kuin kouluttautuen lisää.
Ja nyt taas on aika: koen taas tarvetta laajentaa osaamistani ja näkökulmaani johonkin uuteen.
Elo-syyskuussa on uusien aloituksien taikaa. Niin minäkin astun uuden askeleen: aloitan syyskuun alussa uuden taipaleen valmentajan polullani. Valmennuksen avulla sukellan entistä syvällisemmin hevosavusteiseen työskentelyyn, keholliseen purkamiseen ja uudelleen rakentamiseen, mielen ja energian avulla työskentelyyn, mielenhallintaan, tunnetyöskentelyyn ja niiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Talven aikana pääsen oppimaan lisää ja testaamaan taitoja sekä valmentajan johdolla että omien hevoskollegoideni kanssa. Mitä kaikkea uutta tästä syntyykään? En osaa -eikä ole tarvettakaan -määritellä.
Tärkeintä on nimittäin ottaa askel kohti uutta, vastata "Kyllä" kutsulle ilman tietoa asetetusta määränpäästä. Silloin on auki tarkkailuun ja voi myös nähdä niitä tarjoiltuja mahdollisuuksia näköalapaikoilta, jotka ovat niin upeita, ettei niitä etukäteen millään olisi voinut kuvitella todeksi.
Tämän olen jo viimeisen neljän vuoden aikana oppinut siitä, kun elämälle vastaa kyllä.