Eilisen kukoistus, tämän päivän rikkaruoho

Elämähän ei varsinaisesti odottele.

Vuonna 2012 muutin ensimmäistä kertaa unelmieni taloon. Mikä talo se olikaan! Keltainen talo! Siinä oli ihana oma villipiha, jossa kasvoi vadelmia. Siinä sitten naapurin rouvan kanssa parannettiin maailmaa vattupuskassa, kumpikin omalla puolella aitaa.

Kun keväällä muutimme taloon, minulla oli selkeä mielikuva siitä, miten istuisin kukkivan sireenin alla teekupposeni kanssa koko kesän, aistisin sen huumaavaa tuoksua ja tuntisin kerrassaan olevani elossa.

Tuo ensimmäinen kesä opetti minulle typerryttävän tosiasian: sireeni kukkii kiihkeästi, mutta vain viikon päivät.

Myös toinen kesän oppi oli vertaansa vailla. Tulee uusi laji, uusi kiihkeä kukoistuskausi. Omassa lokerossaan se tuoksuu, houkuttelee pimpiäisiä ja pörriäisiä, lakastuu…ja antaa tilaa taas uudelle, kypsyen ja leväten itse.

Aloin ymmärtää sanontaa, jonka mukaan mikään ei ole niin tärkeää, kuin puutarhan hoito. Ja ettei sekään ole kovin tärkeää.

Näitä ensimmäisen kesän oppeja pohtiessani olen alkanut ajatella, että ihmisilläkin kausittaisen vaihtelun ja jopa kausittaisen tarkoituksellisuuden teemat ovat varsin käyttökelpoisia. On aikoja, jolloin kukoistamme suhteessa elämäämme ja sen tarkoituksellisuuteen… mutta hyväksyttävä on myös se tosiasia, että eilisen kukoistus voi olla tämän päivän rikkaruoho, kun elämä etenee, tietoisuus lisääntyy ja ajattelu kehittyy. Jos ajattelee tavoitteiden olevan ikivihreitä, sitä päätyy helposti istumaan jäähtyneen teekupin ääreen jo kukkansa aikaa sitten heittäneen puskan varjoon. Sinänsä ihan mukavaa, muttei alkuperäisen ajatuksen mukaista.

Onko sinun elämässäsi tavoitteita, jotka vaatisivat päivittämistä -tai kenties suoranaista irtipäästämistä? Minkä asian suhteen voisit ajatella, että tämä oli tärkeää tuolloin, muttei enää?

Uudelle lajille on tilaa vain, kun vanha tekee sitä lakastumalla.

©2020 Kohisevankoski | All Rights Reserved

Join the Club

lorem ipsum apolotus captures denimetus apparatus